Ura Oamkissa

Me Oulun ammattikorkeakoulussa onnistumme, sillä kokeilemme rohkeasti uutta emmekä pelkää epäonnistua. Teemme yhdessä avoimesti ja vastuullisesti työtä hyvinvoinnin eteen. Uskomme unelmiin ja toteutamme niitä ympäristöviisaasti.  Olemme 9 000 opiskelijan ja noin 500 työntekijän monialainen ja kansainvälinen korkeakouluyhteisö. Meiltä valmistuu osaajia tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Tuemme tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyöllämme, jonka painoalat ovat vähähiiliset ratkaisut, digitaaliset ratkaisut ja digipedagogiikka, erityisesti Pohjois-Suomea.

Tule muuttamaan maailmaa kanssamme! Tervetuloa töihin Oulun ammattikorkeakouluun!

Avoimien työpaikkojen tehtävänimikkeet näet alla olevassa listauksessa ja lisätietoja avoimista paikoista näet klikkaamalla haluttua tehtävänimikettä. Hakulomakkeen saat avattua Täytä hakulomake -painikkeella, joka löytyy alalaidasta avaamalla tehtävänimikekohtaiset tiedot. Oulun ammattikorkeakoulu Oy:lle osoitetut työhakemukset ovat julkisuuslain (621/1999) perusteella julkisia, lukuun ottamatta julkisuuslain ja lain yksityisyyden suojasta työelämässä perusteella salassa pidettäviä tietoja.

Avoimet työpaikat 

Lehtori, Tuotantotekniikka

Hakemus jätettävä ennen 13.05

Tehtävänimike: Lehtori, Tuotantotekniikka
Osasto: Tekniikan ja Luonnonvara-alan yksikkö
Tiimi: Sähkö- ja automaatiotekniikka ja konetekniikka
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.8.2021

Haemme tuotantotekniikan lehtoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtäviin kuuluvat opetustehtävien lisäksi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotehtävät (TKI) eri projekteissa. Projektit voivat olla esimerkiksi koulutusympäristöjen ja -valmiuksien kehittämistä yhteistyössä henkilöstömme sekä alan yritysten kanssa. Opetustehtävät liittyvät tuotanto- ja valmistustekniikkaan sekä tuotantotalouteen. Lisäksi tuntemus teollisuuden tietojärjestelmistä sekä elinkaaren hallinnasta on keskeistä. Hankekantamme on laaja ja kasvava. Käynnissä olevia tuotantotekniikkaan liittyviä hankkeitamme ovat esimerkiksi POTKUA-hanke, joka parantaa alueen yritysten tuottavuutta, tuloksellisuutta ja työelämän laatua sekä KÄYPI-hanke, jossa kehitetään ja tuetaan uusien teknologioiden hyödyntämistä alueemme yritysten kunnossa- ja käynnissä pidossa.

Edellytämme: Kelpoisuusvaatimuksena lehtorilta soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Hakijalta edellytetään käytännössä hankittua vähintään kolmen vuoden kokemusta tuotantotaloudesta, tuotannonsuunnittelusta sekä valmistuksen- että toiminnanohjauksesta. Tehtävä edellyttää myös valmiutta ainakin yhden laaja-alaisen tietojärjestelmän hyödyntämiseen toiminnan- ja valmistuksenohjauksessa, kuten esimerkiksi SAP. LEAN-periaatteiden soveltaminen käytännössä katsotaan myös eduksi. Lehtorilla tulee olla suoritettuna vähintään 35 opintoviikon tai 60 opintopisteen opettajan pedagogiset opinnot. Mikäli valitulla hakijalla ei ole näitä suoritettuna tehtävää vastaanottaessa, tulee opettajan pedagogiset opinnot suorittaa kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta.

Arvostamme/eduksi luetaan: Arvostamme valmiuksia em. aihealueiden opetukseen ja opinnäytetöiden ohjaukseen sekä monimuotoisten opetusmenetelmien käyttöön. Työkielinä ovat suomi ja englanti.

Lisätiedot:

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Koeajan osalta tehtävän täytössä noudatetaan kulloinkin voimassa olevan työsopimuslain määräyksiä.

Hakuaika tehtävään on voimassa 23.4. – 12.5.2021.

Työpaikkahakemus täytetään ja CV jätetään Oamkin sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta osoitteessa: www.oamk.fi/rekrytointi

Lisätietoja tehtävästä antaa Sähkö- ja automaatiotekniikan ja konetekniikan koulutuspäällikkö Helena Tolonen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) puh. 040 141 5122 ja Tekniikan ja luonnonvara-alan yksikön yksikönjohtaja Ville Isoherranen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) 050 430 7761. Mainituista hankkeistamme löydät lisätietoja myös nettisivuiltamme, esimerkiksi osoitteesta: https://www.oamk.fi/c5/fi/tutkimus-ja-kehitys/hankkeet/potkua

Täytä hakulomake

Yliopettaja, yhteiskuntatieteelliset aineet

Hakemus jätettävä ennen 17.05

Tehtävänimike: Yliopettaja, yhteiskuntatieteelliset aineet
Osasto: Sosiaali- ja terveysalan yksikkö
Tiimi: Sosiaaliala ja kuntoutus
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.8.2021

Yliopettajan tehtäviin kuuluu sosiaalialan koulutuksen kehittämis- ja opetustehtävät sekä sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (sosionomi, YAMK) suunnittelu, valmistelu ja käynnistäminen. Tehtäviin kuuluu myös tutkimus- ja kehittämistyön sekä hanketoiminnan suunnittelu, kehittäminen, toteutus ja seuranta yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan opetushenkilöstön kanssa. Lisäksi yliopettajan tehtäviin kuuluu alueellinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen verkostoyhteistyö. Tehtävän sijoituspaikka on Oulu.

Kelpoisuusvaatimuksena on yhteiskuntatieteellisten aineiden tohtorin tai lisensiaatin tutkinto. Tehtävä edellyttää monipuolista osaamista ja kokemusta sosiaalipalvelujen tehtävistä sekä tutkimus-, kehittämis- ja hankeosaamista. Edellytämme vähintään 35 opintoviikon tai 60 opintopisteen opettajan pedagogisia opintoja, jotka tulee suorittaa kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta. Tehtävä edellyttää myös sujuvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä valmiutta kansainväliseen yhteistyöhön.

Arvostamme työelämälähtöistä yhteistyö- ja verkostoitumiskykyä sekä joustavuutta työskennellä moniammatillisessa työyhteisössä. Arvostamme myös monipuolista tutkimus- ja kehittämismenetelmien osaamista ja kokemusta erityisesti kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien soveltavasta käytöstä tutkimus- ja kehittämistyössä sekä opetuksessa. Kokemus (ammatti)korkeakoulun opettajan työstä katsotaan eduksi.

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätiedot:

Tehtävä täytetään 1.8.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuaika on voimassa 22.4.-16.5.2021. Hakemukset täytetään ja CV jätetään osoitteessa www.oamk.fi/rekrytointi.
Lisätietoja antaa koulutuspäällikkö Hannu Pietiläinen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.), 050 4648919

Täytä hakulomake

Senior Lecturer

Hakemus jätettävä ennen 13.05

Tehtävänimike: Senior Lecturer
Osasto: Kulttuurialan yksikkö
Tiimi: Kulttuuri, yhteiset
Työsuhteen laatu: Määräaikainen
Koko-/osa-aikaisuus: Osa-aikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 9.8.2021 - 12.6.2022

We are looking for a Senior Lecturer for a fixed-term, part-time position (65%) in our international Master´s Degree Programme in Education Entrepreneurship (MEE) for the period 9.8.2021 – 12.6.2022. This is a substitute position.

Master's thesis supervision: the Senior Lecturer will take on supervision duties for new and current MEE students completing their thesis work. Theses within the programme commonly involve applied research undertaken by students into a wide range of education innovation topics, often in relation to professional work projects. Supervision is primarily offered through online sessions (both individual and group), but also includes group instruction in research methods and practices during face-to-face sessions as well.

The Senior Lecturer works in a team together with three other senior lecturers supporting the MEE programme. The position may contain other tasks given by the supervisor. We require candidates to have completed at least a master's degree for the position of Senior Lecturer. In addition, the Senior Lecturer must have at least three years of work experience in positions corresponding to the degree topic as well as excellent English language skills. The position requires residency in Finland. Our lecturers must complete at least the equivalent of 60 ECTS credits of teacher pedagogical studies. If the selected applicant does not have these studies completed at the time of receiving the assignment, the teacher's pedagogical studies must be completed within three years of receiving the assignment. We value candidates who have experience in the fields of education, innovation and entrepreneurship.

Lisätiedot:

The remuneration and other conditions of employment are determined in accordance with the Private Education Collective Agreement of the Association of Educational Employers (SIVISTA). The position will include a four-month probationary period.

Applicants for this position should apply through Oamk´s digital recruitment system by the 12th of May 2021. Applications should include an up-to-date CV and motivation letter. Please note that we do not process applications received by email or post.

For more information on the position, please contact Riitta Tötterström, Director of the School of Media and Applied Sciences Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., +358 50 3082924.

Täytä hakulomake

Yliopettaja tai lehtori, talotekniikka

Hakemus jätettävä ennen 17.05

Tehtävänimike: Yliopettaja tai lehtori, talotekniikka
Osasto: Tekniikan ja Luonnonvara-alan yksikkö
Tiimi: Rakentamis- ja yhdyskuntatekniikka, Energia- ja ympäristötekniikka ja Talotekniikka
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.8.2021

Etsimme nyt talotekniikan yliopettajaa tai lehtoria kokoaikaiseen, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Oulun ammattikorkeakouluun, Tekniikan ja luonnonvara-alan yksikköön.

Tekniikan ja luonnonvara-alan yksikkömme koostuu oman alansa asiantuntijoista, joilla on suuri palo kouluttaa tulevaisuuden osaajia. Yksikkömme muodostuu Sähkö- ja automaatiotekniikan ja konetekniikan (SAK), Rakentamis- ja yhdyskuntatekniikan, Energia- ja ympäristötekniikan ja talotekniikan (REK) sekä Luonnonvara-alan (Luova) osastoista, joista jokainen on tärkeä pala kokonaisuutta.

Tehtäväkuvaus Yliopettajana tehtäväsi on antaa opetusta talotekniikan insinöörikoulutuksen perustutkinto-opiskelijoille sekä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittaville opiskelijoille. Lehtorina tehtäväsi antaa opetusta talotekniikan insinöörikoulutuksen perustutkinto opiskelijoille. Tehtävässä yhdistyvät lisäksi myös koulutusten opintojen suunnittelu ja toteuttaminen, oppimisympäristöjen ja -menetelmien kehittäminen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovointitoiminta.

Mitä odotamme?

Yliopettaja:

Edellytämme sinulta ammattikorkeakoulun yliopettajana soveltuvaa jatkotutkintona suoritettua lisensiaatin tutkintoa tai tohtorin tutkintoa. Lisäksi sinulla tulee olla vähintään kolmen vuoden työkokemus ilmastointi- ja lämmitystekniikasta tai rakennusten energiataloudesta.

Yliopettajillamme tulee olla suoritettuna vähintään 35 opintoviikon tai 60 opintopisteen opettajan pedagogiset opinnot. Mikäli valitulla hakijalla ei ole näitä suoritettuna tehtävää vastaanottaessa, tulee opettajan pedagogiset opinnot suorittaa kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta. Tehtävässä onnistuminen edellyttää hakijalta valmiutta englanninkieliseen opetukseen sekä monimuotoisten opetusmenetelmien käyttöön. Luemme eduksi myös kokemuksen virtuaaliopetuksesta ja -ohjaamisesta sekä aikaisemman opettajakokemuksen.

Lehtori:

Edellytämme ammattikorkeakoulun lehtorilta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Lisäksi sinulla tulee olla vähintään kolmen vuoden työkokemus ilmastointi- ja lämmitystekniikasta tai rakennusten energiataloudesta.

Lehtorilla tulee olla suoritettuna vähintään 35 opintoviikon tai 60 opintopisteen opettajan pedagogiset opinnot. Mikäli valitulla hakijalla ei ole näitä suoritettuna tehtävää vastaanottaessa, tulee opettajan pedagogiset opinnot suorittaa kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta. Tehtävässä onnistuminen edellyttää hakijalta valmiutta englanninkieliseen opetukseen sekä monimuotoisten opetusmenetelmien käyttöön. Luemme eduksi myös kokemuksen virtuaaliopetuksesta ja -ohjaamisesta sekä aikaisemman opettajakokemuksen.

Mitä tarjoamme? Tarjoamme kokoaikaisen, toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen 1.8.2021 alkaen, tai sopimuksen mukaan. Työsuhteen ehdot, kuten palkkaus, määräytyvät Sivistys-työnantajien Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti valittavan henkilön osaamisen, kokemuksen ja pätevyyksien mukaan, voit myös esittää palkkatoiveen. Tehtävään sovelletaan 6 kk koeaikaa.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää Oamkin sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 16.5.2021. Liitä mukaan CV:si ja motivaatiokirjeesi. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse tulleita hakemuksia.

Lisätiedot:

Lisätietoja tehtävästä antaa tiimipäällikkö Tomi Jäävirta
p. 040 631 5558 tai koulutuspäällikkö Jouni Kääriäinen
p. 050 511 7907 (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) tai yksikönjohtaja Ville Isoherranen p. 050 430 7761 (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)


Täytä hakulomake

Data-analytiikan yliopettajaa tai lehtoria

Hakemus jätettävä ennen 17.05

Tehtävänimike: Data-analytiikan yliopettajaa tai lehtoria
Osasto: Informaatioteknologian yksikkö
Tiimi: -
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.8.2021

Haemme Oulun ammattikorkeakouluun, informaatioteknologian yksikköön, Data-analytiikan yliopettajaa tai lehtoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Informaatioteknologian yksikkömme koostuu oman alansa asiantuntijoista, joilla on suuri palo kouluttaa tulevaisuuden osaajia. Yksikkömme muodostuu tietojenkäsittelyn ja tietotekniikan osastoista, joista jokainen on tärkeä pala kokonaisuutta. Meillä työskentelee noin 45 henkilöä, jotka ovat innokkaita kehittämään toimintaamme jatkuvasti tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Digitalisaation ja teknisen kehityksen myötä datan ja siihen pohjautuvan päätöksenteon merkitys kasvaa koko ajan. Tulevaisuuden voittajia ovat ne yritykset ja organisaatiot, jotka pystyvät hyödyntämään datasta johdettua syvempää ymmärrystä liiketoiminnan tukena ja kehityksessä. Oulun ammattikorkeakoulu vastaa tähän haasteeseen aloittamalla uuden, ylemmän ammattikorkeakoulun tutkinto-ohjelman data-analytiikasta ja tiedolla johtamisesta. Tule mukaan luomaan uutta, tekemään historiaa, vaikuttamaan koulutukseen ja tutkimukseen!

Yliopettajana tehtäväsi on antaa opetusta perustutkinto-opiskelijoille sekä data-analytiikan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittaville opiskelijoille. Keskeisiä opetusaloja ovat ohjelmistokehityksen ja data-analytiikan perusteet, Python ja sen käyttö data-analytiikassa, tiedonlouhinta sekä tiedon visualisointi. Hakijalta toivotaan käytännönläheistä osaamista data-analytiikan työkaluista, teknologioista ja menetelmistä. Tehtäviisi kuuluvat opetustehtävien lisäksi koulutusympäristöjen ja -valmiuksien kehittäminen yhteistyössä henkilöstömme sekä alan yritysten kanssa. Näiden lisäksi pääset toimimaan asiantuntijatehtävissä Informaatioteknologian kehityshankkeissa.

Mitä odotamme?

Edellytämme sinulta ammattikorkeakoulun yliopettajana soveltuvaa jatkotutkintona suoritettua lisensiaatin tutkintoa tai tohtorin tutkintoa. Lehtorin tehtävän edellytys on puolestaan ylempi korkeakoulututkinto tehtävään soveltuvalta alalta. Lisäksi sinulla tulee olla molemmissa tehtävissä vähintään kolmen vuoden työkokemus ICT-alan asiantuntijatehtävistä.

Opettajillamme tulee olla suoritettuna vähintään 35 opintoviikon tai 60 opintopisteen opettajan pedagogiset opinnot. Mikäli valitulla hakijalla ei ole näitä suoritettuna tehtävää vastaanottaessa, tulee opettajan pedagogiset opinnot suorittaa kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää sinulta hyvää englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista, vahvaa halua verkostoitua alueen ICT-yritysten kanssa sekä aktiivista julkaisutoimintaa. Arvostamme valmiuksia em. aihealueiden opetukseen ja opinnäytetöiden ohjaukseen sekä monimuotoisten opetusmenetelmien käyttöön.

Eduksi luetaan tutkimusmenetelmien hallinta sekä tieteellinen ajattelu ja viestintä. Opiskelijaprojektien ohjauskokemus katsotaan myös eduksi. Lisäansioksi sinulle luetaan aktiivinen toiminta hankerahoituksen hankkimisessa sekä hankkeiden johto/asiantuntijatehtävissä. Luemme eduksi myös kokemuksen verkko-opetuksesta ja -ohjaamisesta sekä aikaisemman opettajakokemuksen.

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme kokoaikaisen, toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen 1.8.2021 alkaen. Työsuhteen ehdot, kuten palkkaus, määräytyvät Sivistystyönantajien Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti valittavan henkilön osaamisen, kokemuksen ja pätevyyksien mukaan. Tehtävään sovelletaan 6 kk koeaikaa.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää Oamk:in sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 16.5.2021. Liitä mukaan CV:si ja motivaatiokirjeesi. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse tai postitse tulleita hakemuksia.

Lisätiedot:

Lisätietoja tehtävästä antaa tietojenkäsittelyn koulutuspäällikkö Teppo Räisänen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) puh. 050 576 3194 ja informaatioteknologian yksikön yksikönjohtaja Jari-Pekka Rontu (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.) 050 5325954.


Täytä hakulomake

Rakennustekniikan lehtori

Hakemus jätettävä ennen 16.05

Tehtävänimike: Rakennustekniikan lehtori
Osasto: Tekniikan ja Luonnonvara-alan yksikkö
Tiimi: Rakentamis- ja yhdyskuntatekniikka, Energia- ja ympäristötekniikka ja Talotekniikka
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.8.2021 alkaen

Etsimme nyt rakennustekniikan lehtoria kokoaikaiseen, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Oulun ammattikorkeakouluun, Tekniikan ja luonnonvara-alan yksikköön.

Tekniikan ja luonnonvara-alan yksikkömme koostuu oman alansa asiantuntijoista, joilla on suuri palo kouluttaa tulevaisuuden osaajia. Yksikkömme muodostuu Sähkö- ja automaatiotekniikan ja konetekniikan (SAK), Rakentamis- ja yhdyskuntatekniikan, Energia- ja ympäristötekniikan ja talotekniikan (RET) sekä Luonnonvara-alan (Luova) osastoista, joista jokainen on tärkeä pala kokonaisuutta.

Lehtorina tehtäväsi on antaa rakentamis-, energia- ja talotekniikan osaston aine- ja syventävien opintojen opetusta rakennetekniikan insinöörikoulutuksen perustutkinto-opiskelijoille. Tehtävässä yhdistyvät lisäksi myös koulutusten opintojen suunnittelu ja toteuttaminen, oppimisympäristöjen ja -menetelmien kehittäminen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovointitoiminta.

Työtehtäväsi sisältävät alkuun 50% TKI-työtä ja 50% opetustyötä. Lähdet toteuttamaan ja koordinoimaan Ilmastoindikaattorit -hanketta, jossa tehtäviisi kuuluu hankkeen asiantuntija- ja hallinnointitehtävät. Opetustehtävät ovat oman osaamisalasi tehtäviä ja opinnäytetöiden ohjausta. Edellytämme ammattikorkeakoulun lehtorilta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Lisäksi sinulla tulee olla vähintään viiden vuoden työkokemus rakennusalan työtehtävistä.

Lehtorilla tulee olla suoritettuna vähintään 35 opintoviikon tai 60 opintopisteen opettajan pedagogiset opinnot. Mikäli valitulla hakijalla ei ole näitä suoritettuna tehtävää vastaanottaessa, tulee opettajan pedagogiset opinnot suorittaa kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää hakijalta kokemusta talonrakennushankkeiden läpiviennistä sekä niihin liittyvien suunnitelmien- ja määräysten syvällistä tuntemista, valmiutta englanninkieliseen opetukseen sekä valmiutta monimuotoisten opetusmenetelmien käyttöön. Luemme eduksi myös kokemuksen virtuaaliopetuksesta ja -ohjaamisesta sekä aikaisemman opettajakokemuksen.

Mitä tarjoamme? Tarjoamme kokoaikaisen, toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen 1.8.2021 alkaen, tai sopimuksen mukaan. Työsuhteen ehdot, kuten palkkaus, määräytyvät Sivistystyönantajien Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti valittavan henkilön osaamisen, kokemuksen ja pätevyyksien mukaan, voit myös esittää palkkatoiveen. Tehtävään sovelletaan 6 kk koeaikaa.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää Oamk:in sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 16.5.2021. Liitä mukaan CV:si ja motivaatiokirjeesi. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse tulleita hakemuksia.

Lisätiedot:

Lisätietoja tehtävästä antaa tiimipäällikkö Matti Toppi p. 040 661 3375 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja koulutuspäällikkö Jouni Kääriäinen p. 050 511 7907 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Täytä hakulomake

Projektikoordinaattori

Hakemus jätettävä ennen 15.05

Tehtävänimike: Projektikoordinaattori
Osasto: Sosiaali- ja terveysalan yksikkö
Tiimi: Sosiaaliala ja kuntoutus
Työsuhteen laatu: Määräaikainen
Koko-/osa-aikaisuus: Osa-aikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.6.2021

Projektikoordinaattorin tehtäviin kuuluu toimintaterapian kehittämishankkeiden toteuttamiseen liittyvät tehtävät yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan yksikön henkilöstön kanssa. Lisäksi tehtäviin kuuluu uusien hankkeiden ja projektien suunnittelu ja valmistelu. Tehtävän sijoituspaikka on Oulu.

Kelpoisuusvaatimuksena on toimintaterapian ammattikorkeakoulututkinto (Toimintaterapeutti, AMK) tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto (Toimintaterapeutti, YAMK). Tehtävä edellyttää monipuolista osaamista ja kokemusta toimintaterapiasta sekä kehittämishankkeiden valmisteluun ja toteuttamiseen liittyvistä tehtävistä. Tehtävä edellyttää myös sujuvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Arvostamme työelämälähtöistä yhteistyö- ja verkostoitumiskykyä sekä joustavuutta työskennellä moniammatillisessa työyhteisössä. Arvostamme myös monipuolista kokemusta digitaalisten palvelujen kehittämisestä.

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan. Tehtävän täytössä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Lisätiedot:

Työpaikkahakemus täytetään ja CV jätetään Oamkin sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta osoitteessa www.oamk.fi/rekrytointi
Hakuaika tehtävään on 30.4.-14.5.2021. Lisätietoja antaa koulutuspäällikkö Hannu Pietiläinen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.), 050 4648919

Täytä hakulomake

Tutkija

Hakemus jätettävä ennen 15.05

Tehtävänimike: Tutkija
Osasto: Sosiaali- ja terveysalan yksikkö
Tiimi: Sosiaaliala ja kuntoutus
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.8.2021

Poske on Pohjois-Suomen alueella toimiva sosiaalialan kehittämisorganisaatio, joka toimii yhteistyössä kuntien, oppilaitosten, järjestöjen sekä palveluiden käyttäjien kanssa. Posken toiminta pohjautuu sosiaalialan osaamiskeskuksia koskevaan lakiin ja asetukseen. Poske on aloittanut toimintansa vuonna 2001 ja vuosien varrella toiminnan painopisteiksi ovat muotoutuneet erityisesti sosiaalityön, sosiaalialan konsultaation ja teknologian kehittäminen sekä hyvinvointistrateginen työ ja arviointi. Lisäksi Posken valtakunnallinen eritystehtävä on saamenkielisten ja –kulttuuriin pohjautuvien palveluiden kehittäminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Posken Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö toimii Oulun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikön yhteydessä.

Tutkijan tehtäviin kuuluu hyvinvointitiedon tutkimus- ja kehittämistehtävät sekä sosiaalialan tutkimus- ja hanketoiminnan suunnittelu, toteutus ja seuranta. Lisäksi tutkijan tehtäviin kuuluu alueellinen verkostoyhteistyö koko osaamiskeskuksen alueella (Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi). Tehtävän sijoituspaikka on Oulu.

Kelpoisuusvaatimuksena on yhteiskuntatieteiden tieteellinen jatkotutkinto (lisensiaatin tai tohtorin tutkinto). Tehtävä edellyttää monipuolista osaamista ja kokemusta sosiaalialan tehtävistä sekä vahvaa tutkimus-, kehittämis- ja hankeosaamista. Kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten tutkimusmenetelmien monipuolinen osaaminen on edellytyksenä tutkijan tehtävään. Tehtävä edellyttää myös sujuvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Arvostamme työelämälähtöistä yhteistyö- ja verkostoitumiskykyä sekä joustavuutta työskennellä moniammatillisessa työyhteisössä. Arvostamme myös monipuolista kokemusta tutkimus- ja kehittämismenetelmien soveltavasta käytöstä tutkimus- ja kehittämistyössä.

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätiedot:

Työpaikkahakemus täytetään ja CV jätetään Oamkin sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta osoitteessa www.oamk.fi/rekrytointi
Hakuaika tehtävään on 30.4.-14.5.2021
Lisätietoja antaa koulutuspäällikkö Hannu Pietiläinen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.), 050 4648919

Täytä hakulomake

Metsätuotannon lehtori

Hakemus jätettävä ennen 17.05

Tehtävänimike: Metsätuotannon lehtori
Osasto: Tekniikan ja Luonnonvara-alan yksikkö
Tiimi: Luonnonvara-ala
Työsuhteen laatu: Määräaikainen
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.6.2021 alkaen

Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen metsätuotannon lehtoria.

Maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelmasta valmistuva agrologi (AMK) on maaseutuelinkeinojen moniosaaja. Agrologin yhtenä osaamisalueena on metsätuotanto. Metsätuotannon lehtorin tehtävänä on metsätuotannon ja siihen liittyvien aiheiden opetus ja sen kehittäminen sekä maaseutuelinkeinoihin liittyvä tutkimus- ja kehittämistyö.

Tehtävä edellyttää metsäalan ylempää korkeakoulututkintoa ja vähintään kolmen vuoden käytännön työkokemusta alalta. Pedagogiset opinnot on suoritettava kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta, mikäli pedagogista pätevyyttä ei ole.

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätiedot:

Lisätietoja tehtävästä antavat yksikönjohtaja Ville Isoherranen, puh. 050 430 7761, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja koulutuspäällikkö Tuomo Pesola, puh. 050 597 0391, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Täytä hakulomake

Lehtori, kotieläintuotanto

Hakemus jätettävä ennen 26.05

Tehtävänimike: Lehtori, kotieläintuotanto
Osasto: Tekniikan ja Luonnonvara-alan yksikkö
Tiimi: Luonnonvara-ala
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.8.2021 alkaen

Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen kotieläintuotannon lehtoria.

Maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelmasta valmistuva agrologi (AMK) on maaseutuelinkeinojen moniosaaja. Agrologin keskeinen osaamisalue on kestävä ja vastuullinen kotieläintuotanto. Kotieläintuotannon lehtorin tehtävänä on kotieläintuotannon ja siihen liittyvien aiheiden opetus ja sen kehittäminen sekä maaseutuelinkeinoihin liittyvä tutkimus- ja kehittämistyö.

Tehtävään valittavalta edellytetään maatalous- ja metsätieteiden maisterin tutkintoa ja suuntautumista kotieläintieteeseen sekä vähintään kolmen vuoden käytännön työkokemusta alalta.

Arvostamme monipuolista opetus- ja hankekokemusta, verkko-opetusvälineiden hallintaa ja hyvää digitaalisen viestinnän osaamista. Pedagogiset opinnot on suoritettava kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta, mikäli pedagogista pätevyyttä ei ole.

Lisätiedot:

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse tai postitse saapuneita hakemuksia.

Lisätietoja tehtävästä antavat yksikönjohtaja Ville Isoherranen, puh. 050 430 7761, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja koulutuspäällikkö Tuomo Pesola, puh. 050 597 0391, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Täytä hakulomake

Lehtori , luonnonvara-ala

Hakemus jätettävä ennen 26.05

Tehtävänimike: Lehtori , luonnonvara-ala
Osasto: Tekniikan ja Luonnonvara-alan yksikkö
Tiimi: Luonnonvara-ala
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 01.08.2021 alkaen

Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen lehtoria luonnonvara-alalle.

Maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelmasta valmistuva agrologi (AMK) on maaseutuelinkeinojen moniosaaja. Lehtorin tehtävänä on opetus maaseutuelinkeinojen ja maaseudun kehittämisen tutkinto-ohjelmissa, opetuksen kehittäminen ja luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyö.

Tehtävään valittavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, ja vähintään kolmen vuoden käytännön työkokemusta alalta. Arvostamme monipuolista opetus- ja hankekokemusta, ympäristöosaamista, verkko-opetusvälineiden hallintaa ja hyvää digitaalisen viestinnän osaamista. Pedagogiset opinnot on suoritettava kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta, mikäli pedagogista pätevyyttä ei ole.

Lisätiedot:

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse tai postitse saapuneita hakemuksia.

Lisätietoja tehtävästä antavat yksikönjohtaja Ville Isoherranen, puh. 050 430 7761, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja koulutuspäällikkö Tuomo Pesola, puh. 050 597 0391, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Täytä hakulomake

Koulutuspäällikkö, Rakennus- energia ja talotekniikka

Hakemus jätettävä ennen 24.05

Tehtävänimike: Koulutuspäällikkö, Rakennus- energia ja talotekniikka
Osasto: Tekniikan ja Luonnonvara-alan yksikkö
Tiimi: Rakentamis- ja yhdyskuntatekniikka, Energia- ja ympäristötekniikka ja Talotekniikka
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.8.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan

Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen koulutuspäällikköä rakentamistekniikka, energiatekniikka ja talotekniikan koulutusosastolle (RET), Tekniikan ja luonnonvara-alan yksikköön.

Koulutuspäällikkö vastaa koulutusalansa tuloksellisesta johtamisesta. Koulutuspäällikön vastuulla on toimia koulutusalansa osaston lähiesimiehenä. Keskeisenä tehtävänä on ohjata opetussuunnitelmien kehittämistä, toteutumista ja arviointia yhteistyössä tutkintovastaavien, opetushenkilöstön ja muiden koulutuspäälliköiden kanssa sekä vastata tiimin henkilöstön työaikasuunnittelusta tarkoituksenmukaisella tavalla siten, että opetussuunnitelmien edellyttämä koulutus sekä TKI-toiminta toteutuvat yksikön suunnitelmien mukaisesti. Koulutuspäällikkö edistää koulutuksen ja TKI-toiminnan integraatiota yhteistyössä yksikön johtajan ja TKI-päällikön kanssa Oamkin strategian mukaisesti. Koulutuspäälliköllä voi myös olla yksikönjohtajan määrittämiä opetus-, TKI- tai muita tehtäviä. Koulutuspäällikkö raportoi tehtävässään yksikönjohtajalle ja toimii yksikön johtoryhmän jäsenenä.

Koulutuspäälliköltä edellytetään alalle soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, pedagogisia opintoja, kokemusta ammattikorkeakoulun opetustehtävistä ja TKI toiminnasta sekä työelämäyhteyksien kehittämisestä. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää tuoretta esimieskokemusta, sujuvaa suomen ja englannin suullista ja kirjallista kielitaitoa sekä tiimityö-, esiintymis-, neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja.

Lisätiedot:

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan (hallinto- ja tukipalveluhenkilöstö) työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää Oamkin sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 23.5.2021. Liitä mukaan CV:si ja hakukirjeesi. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse tai postitse saapuneita hakemuksia.

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönjohtaja Ville Isoherranen,
puh. 050 430 7761, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Täytä hakulomake

Yksikönjohtaja

Hakemus jätettävä ennen 24.05

Tehtävänimike: Yksikönjohtaja
Osasto: Informaatioteknologian yksikkö
Tiimi: -
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: Sopimuksen mukaan

Onko sinulla laaja-alaista informaatioteknologian osaamista? Tule muuttamaan maailmaa kanssamme!

Etsimme uudistushaluista ja innostavaa yksikönjohtajaa johtamaan ja kehittämään informaatioteknologian koulutusta sekä koko ammattikorkeakoulumme toimintaa.

Koulutamme Informaatioteknologian yksikössä tulevaisuuden osaajia. Digitalisaation ja teknisen kehityksen myötä datan ja siihen pohjautuvan päätöksenteon merkitys kasvaa koko ajan. Tulevaisuuden voittajia ovat ne yritykset ja organisaatiot, jotka pystyvät hyödyntämään datasta johdettua syvempää ymmärrystä liiketoiminnan tukena ja kehityksessä.

Informaatioteknologian yksikön johtajana johdat ja kehität yksikön toimintaa. Yksikkömme muodostuu tietojenkäsittelyn ja tietotekniikan osastoista, joissa työskentelee noin 45 henkilöä ja opiskelee noin 1 300 opiskelijaa. Vastaat yksikön tavoitteiden asettamisesta ja tuloksellisuudesta, sidosryhmäyhteistyöstä sekä työelämäyhteyksien kehittämisestä. Yksikönjohtajana osallistut Oamkin yhteisiin kehittämishankkeisiin ja toimit yhteistyössä muiden yksiköiden johtajien kanssa. Raportoit tehtävässäsi rehtorille ja toimit ammattikorkeakoulun johtoryhmän jäsenenä.

Odotamme sinulta:

- tehtävään soveltuvaa informaatioteknologian alan ylempää korkeakoulututkintoa
- verkostoja elinkeinoelämään, tutkimuslaitoksiin ja yrityksiin
- yli viiden vuoden kokemusta johtamis- ja esimiestyöstä
- käytännössä osoitettua kokemusta talousjohtamisesta
- vahvoja vuorovaikutustaitoja
- strategista ajattelua sekä innovatiivista toimintaotetta
- suomen ja englannin kielen taitoa
- koulutussektorin toiminnan ja sen lainalaisuuksien tuntemusta
- kykyä katsoa tulevaisuuteen sekä
- innostavaa ja kehittävää otetta, jolla saat koko organisaation mukaan yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen.

Tarjoamme sinulle monipuolisen asiantuntijatehtävän ja ainutlaatuisen näköalapaikan alueen koulutus- ja tki-toimintaan. Työpaikkanasi on viihtyisä ja nykyaikainen Linnanmaan kampuksemme. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja alkaa sopimuksen mukaan. Tehtävässä sovelletaan 6 kk koeaikaa.

Innostuitko? Hae tehtävää sähköisellä hakulomakkeella viimeistään sunnuntaina 23.5.2021. Liitä hakemukseesi CV.

Jos haluat lisätietoja, voit sopia yhteydenotosta johdon assistentin Anna Rinteen kanssa, 040 826 3083 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Täytä hakulomake

Lehtori, agroteknologia

Hakemus jätettävä ennen 26.05

Tehtävänimike: Lehtori, agroteknologia
Osasto: Tekniikan ja Luonnonvara-alan yksikkö
Tiimi: Luonnonvara-ala
Työsuhteen laatu: Toistaiseksi voimassa oleva
Koko-/osa-aikaisuus: Kokoaikainen
Työskentelypaikkakunta: Oulu
Työsuhteen ajankohta: 1.8.2021 alkaen

Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen agroteknologian lehtoria.

Maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelmasta valmistuva agrologi (AMK) on maaseutuelinkeinojen moniosaaja. Teknologinen osaaminen on maaseutuelinkeinoissa tärkeää. Agroteknologian lehtorin tehtävänä on tuotantoteknologian opetus ja sen kehittäminen sekä maaseutuelinkeinoihin liittyvä tutkimus- ja kehittämistyö.

Ajankohtaisena työtehtävänä on Biotalouden Digi Pilotit -hankkeen projektipäällikön tehtävä. Hankkeessa tuotetaan erilaisia digitaalisia ratkaisuja biotalouden arvoketjuihin.

Tehtävään valittavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja agroteknologian osaamista sekä vähintään kolmen vuoden käytännön työkokemusta alalta. Arvostamme perehtyneisyyttä maatalousalan digitalisaation nykytilaan ja älymaatalouteen, digitaalisen viestinnän osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja ja projektinhallintataitoja. Pedagogiset opinnot on suoritettava kolmen vuoden kuluessa tehtävän vastaanottamisesta, mikäli pedagogista pätevyyttä ei ole.

Lisätiedot:

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sivistystyönantajat ry:n Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse tai postitse saapuneita hakemuksia.

Lisätietoja tehtävästä antavat yksikönjohtaja Ville Isoherranen, puh. 050 430 7761, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja koulutuspäällikkö Tuomo Pesola, puh. 050 597 0391, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Täytä hakulomake

Avoin hakemus

Voit halutessasi jättää meille myös avoimen hakemuksen: