Opinto-opas


Opiskelijatoiminta »

Opiskelijakunta OSAKO

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO on opiskelijoidemme yhteinen, poliittisesti sitoutumaton edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Voimassa oleva opiskelijakortti on merkki opiskelijakunnan jäsenyydestä.

OSAKOn tärkein tehtävä on edustaa Oamkin opiskelijoita. OSAKO nimeää opiskelijaedustajat Oamkin hallintoon ja tekee työtä koulutuksen kehittämisen ja opiskeluhyvinvoinnin edistämisen eteen. Lisäksi OSAKO ylläpitää aktiivista opiskelijakulttuuria organisoimalla tuutoritoimintaa sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia.

OSAKOn jäsenet äänestävät vuosittain keskuudestaan 25-jäsenisen edustajiston, joka käyttää ylintä päätäntävaltaa OSAKOssa. Arjen työstä vastaa hallitus ja kaksi työntekijää, jotka työskentelevät opiskelijakunnan toimistolla Oamkin Linnanmaan kampuksella. OSAKO kuuluu myös Suomen opiskelijakuntien liittoon eli SAMOKiin, joka ajaa opiskelijoiden etua valtakunnan tasolla.

OSAKOlta saat virallisen AMK-opiskelijakortin, ja siihen lukuvuositarran, joka osoittaa korttisi olevan voimassa. Lukukausimaksua vastaan sinulle avautuvat kaikki valtakunnalliset ja paikalliset edut, joita on lukemattomia! Jäsenenä voit lisäksi ladata Pivon digitaalisen opiskelijakortin, josta löytyy lukuisia ekslusiivisia etuja, joita et muualta saa. 

Lisätietoa opiskelijakunnasta ja opiskelijakortista saat OSAKOn verkkosivuilta.

Ajankohtaisia asioita kannattaa seurata myös somessa:
Facebook 
Instagram
Twitter

Oamkin opiskelijakunta OSAKO
Yliopistokatu 9, 90570 Oulu
Toimisto avoinna tiistaista torstaihin kello 10.00–14.00

Sivusta vastaa: Opiskelijakunta OSAKO  |  Päivitetty viimeksi: 17.11.2020